Friday, April 17, 2015

Operation Brownie

Photos: my weHEARTit & myself

Viime kesänä mun suuri missio oli saada itseeni edes himpun verran väriä pintaan, koska Nizza ja Ranskan riviera yleisesti niin sieltä ei parane lakanana tulla takaisin. Kukaan ei varmaan edes usko ikinä, että olen missään etelässä ikinä ollutkaan, kun tulen aina lomamatkoilta ihan valkosena takaisin. Noh Ranskassa kyllä onnistuin saamaan itseeni väriä pintaan, mutta sanotaanko että koko selkäpuolen kattava Tikkurilan värikarttojen erisävyinen punainen ei ollut sitten kuitenkaan ihan se mihin tähtäsin.

Brownie on ehkä hieman epärealistinen väritavoite minulle, mutta jos edes elävän ihmisen väriseksi saisin itseni tänä keväänä/kesänä niin voisi olla itseensä tyytyväinen. Meillä on kämppikseni kanssa nyt ruskettumisprosessi, joka alkaa nyt huhtikuussa. Itsehän en ole ikinä esimerkiksi solariumia käyttänyt, mutta tulin siihen tulokseen että eipä tässä enää mitään hävittävääkään ole. Paitsi ehkä ihoni. Olen kuitenkin kuullut enemmän positiivista palautetta kyseisestä itsensä grillaamisesta, joten miksipäs en sitä itsekin ainakin kokeilisi.

Koska olen enemmän kuin vakuttuunut siitä että pelkkä solarium ei minun lakananvalkeaa ihoa muuta yksistään kuulaan maitokahvin väriseksi, otan kyllä enemmän kuin mielelläni teidän vinkkaukset hyvistä itseruskettavista!


// Since I'm basically white as a ghost my project for this spring/summer is once again to get some tanning. Last year this project kind of failed, because I ended up being red, but you know the saying: if at first you fail then try, try again. This year I'm gonna try solarium for the first time, but I'm pretty sure that it's not going to be enough to get some color on my skin so if you have any good self-tanning products in mind, let me know!

No comments:

Post a Comment